|
Graniittirakennus Kallio Oy
Graniittirakennus Kallio Oy perustettiin Tuusulassa vuonna 1983. Yritys toimi alkuvuosinaan perheyrityksenä ja sen pääomistajana ja eteenpäin vievänä voimana toimi legendaarinen Armas Kallio. Alkuvuosinaan yritys teki lähinnä kiinteistökauppaa ja rakennuttamista ja laajensi vuonna vuonna 2007 infra-alan urakoihin. Vuoden 2010 kesällä Graniittirakennus Kallio Oy:n omistuspohja muuttui uusien osakkaiden myötä ja liiketoiminta keskittyi infra-urakointiin. Nyt ja tulevaisuudessa Liikevaihtomme on kasvanut vuodesta 2007 alkaen lähes kolminkertaisesti vuosittain. Vuonna 2011 liikevaihtomme tulee kasvamaan yli nelinkertaiseksi viime vuoteen verrattuna ja päädymme tänä vuonna yli 40 miljoonan euron liikevaihtoon. Tämän olemme pystyneet saavuttamaan yhdistämällä vahvan henkilökohtaisen osaamisemme ja kokemuksemme muiden alan toimijoiden kanssa yhteistoiminnalla työyhteenliittyminä ja muina yhteistyökuvioina. Tällä hetkellä Graniittirakennus Kallio Oy:n palveluksessessa on yli 80 infra-alan ammattilaista, joilla on vahva kokemus ja merkittäviä referenssejä haastavista urakoista. Tulevaisuudessa tulemme olemaan yksi Suomen suurista infra-alan pääurakointiliikkeistä. Jatkossakin tulemme panostamaan yhteistyöverkostoihimme ja oman henkilökuntamme ammattitaitoon. Meillä on vahva luottamus siihen, että pystymme palvelemaan asiakkaitamme haastavimmissakin hankkeissa nyt ja tulevaisuudessa.
|
![]() ![]() Graniittirakennus Kallio Oy - Asiakaslehti Kalliolta 2011 |


